Valimoinstituutti, Tampereen ammattiopiston aikuiskoulutus, Tampereen ammattikorkeakoulu sekä Aalto-yliopisto ja Tampereen Teknillinen yliopisto järjestävät yhteistyössä koulutusta valimoalan työtehtävissä toimiville tai niihin tulevaisuudessa siirtyville.
Koulutus sopii myös muuten kokonaisuudesta kiinnostuneille ja työssään esimiestaitoja tarvitseville valimoalan ammattilaisille. Ryhmässä on vielä muutama vapaa paikka.
Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on, että valimoalan työnjohtokoulutuksen suorittanut osaa organisoida ja ohjata työtä ja tuotantoa sekä kehittää työmenetelmiä ja tuotteita. Hän tuntee tuotteisiin, materiaaleihin, tuotantoon ja työmenetelmiin liittyvää tekniikkaa, työsuojelua ja työlainsäädäntöä sekä työehto- ja muita sopimuskäytäntöjä. Hän osaa tehdä myös kustannus- ja kannattavuuslaskentaa sekä laatujärjestelmien mukaista laadunvalvontaa. Lisäksi hänellä on taito hankkia, välittää ja tuottaa työpaikalla tarvittavaa tietoa ja raportteja.
Kohderyhmä
Alan vankan työkokemuksen hankkineille henkilöille, jotka toimivat tai tulevat toimimaan työnjohdollisissa tehtävissä.
Koulutusaika
25.8.2011 - 30.11.2012
Toteutus
Työnjohtokoulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena Opetushallituksen työnjohtokoulutuskokeilun puitteissa. Työssäoppiminen tapahtuu suorittajan omassa työpaikassa ja tietopuolinen opetus Valimoinstituutissa. Koulutus muodostuu noin 45 lähipäivästä ja 30 etäpäivästä. Lisäksi suorittaja tekee omaan työpaikkaansa liittyviä kehitystehtäviä. Lähipäivät järjestetään 2-3 päivän jaksoissa ja niitä on 2-3 päivää kuukaudessa.
Koulutuksen sisältö
- Työnjohdollinen toiminta
- Työn tuottavuuden kehittäminen
- Toiminnan ohjaus ja valvonta
- Valmistuksen ohjaus ja valvonta
Lisäksi valitaan vähintään kolme osaa seuraavista:
- Valimoalan perustaidot
- Valukappaleen suunnittelutekniikka
- Muotti- ja keernatekniikka
- Sulatus- ja valutekniikka
- Jälkikäsittelytekniikka
Lisätiedot
Jouni Lehto p. 050 062 5792
Lilli Rasilainen p. 040 800 4374
Email: etunimi.sukunimi@valimoinstituutti.fi
Työnjohtokoulutuksen päätyttyä on osallistujilla mahdollisuus suorittaa Valajamestarin erikoisammattitutkinto.
Vuonna 2010 alkanut työnjohtokoulutus
Valimoinstituutissa keväällä 2010 alkanut työnjohtokoulutus jatkuu kesätauon jälkeen syksyllä 2011. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä Valimoinstituutti, Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK, Aalto-yliopisto sekä Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKK ja se toteutetaan oppisopimuskoulutuksena Opetushallituksen työnjohtokoulutuskokeilun puitteissa.
Koulutusaika
2.9.2010 – 30.4.2012
Toteutus
Työnjohtokoulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena. Työssäoppiminen tapahtuu suorittajan omassa työpaikassa ja tietopuolinen opetus Valimoinstituutissa. Koulutus muodostuu noin 50 lähipäivästä ja 30 etäpäivästä. Lisäksi suorittaja tekee omaan työpaikkaansa liittyviä kehitystehtäviä. Lähipäivät järjestetään 2-3 päivän jaksoissa ja niitä on 2-3 päivää kuukaudessa.

